maanantai 24. lokakuuta 2016

Facebookin askarteluhaaste #41

Eilen julkaisimme uuden haasteen tuolla Facebookissa. Tällä kertaa haasteemme aiheena on Kolme Paperia. Osallistumaan pääset, kunhan ensin liityt ryhmäämme Paperiaskarteluhaaste. Kovasti kaivattaisiin lisää haasteisiin osallistujia, se innostaisi ylläpitäjiä jatkamaan toimintaa innostuneina.

Mutta nyt asiaan. Minun haasteeseen osallistuva tekele on tämän vuoden ensimmäinen joulukorttini. Työtoverilla on sellainen stannauslaite ja hän päätti minua hiukan ilahduttaa stanssatuilla leikekuvilla. Tähän luomukseen käytin yhtä stanssattua ikkunaa. Ikkunan takaa näkyy kauniin jouluinen kuva joka on vanhasta postikortista. Löysin kortin joskus kirpputorilta. Tämä ikkuna lepäilee kolmen, jouluisen paperin päällä. Koristeena olen käyttänyt stanssattuja lumihiutaleita. 
Ai niin, kirjakaupassa kävin viime viikolla ja sieltä matkaani tarttui pakkaus missä oli kauniin värisiä, puisia lumihiutaleita. Hiutaleita oli eri mallisia. Paljetit löysivät tiensä myös tähänkin korttiin. 

Akkuna jouluun. 



1 kommentti:

  1. Onpa kaunis kortti! Minä tässä juuri mietin, että pitäisi pian ryhtyä selailemaan Pinterestiä, sieltä olen monena vuonna saanut ideat joulukortti-ja pakettikorttiaskarteluun.

    VastaaPoista