maanantai 3. huhtikuuta 2017

Meidän kodin kukkaloistoa

Viime viikonloppuna oleilin yksin kotona sillä isäntä oli mökkireissulla ystävänsä kanssa. Rakastan aina välillä tällaisia yksinolon hetkiä jolloin voin huoletta ajatella vain itseäni. Sellaiset hetket ovat rikkaus parisuhteessa sillä on ilo huomata, että jo pieni hetki erossa tuo ikävän tunteen pintaan mikä saa taas vatsan kutiamaan.

Lauantaiaamu oli ihanan aurinkoinen ja ihmeellisesti se innosti minua siivoilemaan ja valokuvailemaan kotiamme. Oli ihanaa hössöttää tällaisia kaikessa rauhassa, ilman että toinen myhäilee huvittuneena vieressä.
Kukkakuosiset koristetyynyt ovat vallanneet osan vaatimattomasta kodistemme. Meidän kotimme on kuin kukkameri. Keittiössä ei kukkakuosia ole löydettävissä, mutta siellä tilan on vallannut pasuunankukkamme jonka toimme kellarista sisälle pari viikkoa sitten. Keittiössämme ei paljoa ystäviä kestitä, sillä pasuunankukkamme on järjettömän kokoisessa ruukussa keittiön pöydällä, turvassa koiramme innokkaalta puremisen vimmalta, ja kukan latvat hipovat jo kattoa. Heh. Toivon, että koittaisi lämpivät ilmat ja voisin viedä tuon komeuden ulkosalle.

Kukkiva kotimme.






   

1 kommentti:

  1. Teillä on kyllä aivan ihastuttava ja sympaattisen oloinen koti. <3

    VastaaPoista