Kylläpäs nyt tuntuu vaivalloiselta

Jotkut ovatkin jo huomanneet, että blogiaktiivisuuteni on ollut hyvinkin vähäistä viime kuukausien aikana. Minä olen aina kirjoitellut blogipäivityksiäni läppärilläni kotimme keittiössä kahvin tuoksussa tai sitten olohuoneen sohvannurkassa koirat sylissäni. Kirjoittamisen hetket ovat olleet stressittömiä ja äärimmäisen voimaannuttavia. Marraskuun alussa kävi sitten niin, että tapahtui pieni kompastuminen ja tiputin läppärini tallialle. Se kapine ei ole sen jälkeen ollut toiminta kuntoinen.
Ongelmani ei ole suuri, sillä meillä on pöytäkone. Pystyisin siis mutkattomasti tekemään päivitykseni, mutta tämän koneen ääressä oleilu on jostain syystä tuntunut vaikealta; näppäimistö tuntuu vieraalta kirjoittaa ja se on aivan liian korkealla, joudun käyttämään hiirtä ja tuoli on huono istua. Niin ja kahvinkeitinkin on aivan liian kaukana.
Olen menettänyt turvallisen otteen tästä luovasta prosessista, mikä on ollut arkeni ilo. Apua!

Kirjoittaminen on tuon em. tapahtuneen jälkeen takkuillut oikein urakalla ja olenkin miettinyt sitä, että lopettaisin blogini kirjoittamisen kokonaan!
Kivempi Blogissa oli jokin aika sitten mielenkiintoinen kirjoitelma blogiburnoutista.
Siellä oli vinkkeä 11 pykälän verran blogiburnoutin selättämiseksi. Näiden vinkkien pohjalta tein analyysin, että blogini voi hyvin vaikka onkin ollut hiljaisempaa. Kirjoittamiselleni luomat rutiinit ovat vain olleet kadoksissa ja nyt minun tehtäväni on luoda uusi sellainen, jotta saan herätettyä blogini uudestaan eloon.

MakroTex -haaste Alku

Tämän vuoden ensimmäinen MakroTex -haaste starttasi viime viikolla. Aiheena toimii näppärästi sana Alku.
Minä huomaan vuoden vaihtumisen parhaiten silloin, kun saan kouraani tuoreen kalenterin mikä on tyhjä merkinnöistä ja muistiinpanoista. Jo syksyllä ostin tuon kauniin ruskean kalenterin ja nyt olen saanut ottaa sen käyttöön. Vanha kalenteri sai kunniakkaasti, hyvin palvelleena, siirtyä syrjään nuoremman tieltä. Vuoden loppuun mennessä tämä nuorukainen tulee tuntemaan ylpeyttä sillä saahan hän kantaa sisällään arvokkaita muistoja sekä hetkiä.

Näillä kuvilla osallistun haasteeseen.

UN-Do -lista

Kivempi Blogi niminen sivusto on ollut täynnä mielenkiintoisia postauksia blogimaailmasta, niin niistä positiivisista kuin negatiivisistakin tuntemuksita mitä blogin ylläpitäminen kirjoittajassa herättää. Tätä em. blogia olen lukenut ja se on saanut minut pohtimaan moniakin asioita ja olen samaistunut hyvinkin moniin postauksiin. Se on ollut äärimmäisen lohduttavaa.

Kivempi Blogin kirjoittaja tykkää tehdä listoja erilaisista asioista ja tuollaisen tavan hän on saanut iskostettua minuun. Voin sanoa, että listat ovat kivoja. Bloggari on julkaissu joka kuukausi listahaasteen. Tämä haaste on ollut erilainen millaiseen olen tottunut ja senpä vuoksi se on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen ja toisinaan vaikeakin. Kivempi Blogi on jäämässä tauolle, mikä on kurjaa, ja niin on tullut aika viimeisen haasteen. Tämän haasteen aiheena on UN-Do -lista.

Ajatus tässä on hauska, sillä listaaminen on käännetty päälaelleen. Nyt ei tehdäkään listaa asioista mitä pitäisi tehdä, vaan niistä asioista joita ei pidä tehdä. 

Minun UN-Do -lista on tällainen.

- En enää koe huonoa omaatuntoa siitä, etten  jaksa nähdä ystäviäni samalla tahdilla mitä ennen. Ystävien kanssa hengailusta ei pidä nousta velvollisuuden painetta. Jos ystävää tapaa pakon edestä on hetki epäaito ja olen varma siitä, että sellainen tunne on aistittavissa. Tällaisen tunteen kanssa olen paininut syksystä asti ja nyt olen päättänyt etten sitä enää murehdi. Olen hyvä ystävä silloin, kun pystyn ystävieni kanssa kahvittelemaan, niitä että olen läsnä heidän kanssaan oikeasti.

- En enää elä ennakkoluulossa suomalaisia kirjailijoita kohtaan. Otan tämän vuoden tavoitteeksi lukea suomalaisen kirjoittaman kirjan. Toivoisin, että yllättyisin ja muuttaisin asennettani. Uskaltaisinkohan avartaa maailmaani niinkin isolla loikalla että lukisin finlandia-palkitun kirjailijan teoksen. Onko teilla hyviä ehdotuksia?

- En juo työpaikalla kahvia enää sosiaalisenpaineen vuoksi. Tiedän, että kahvi turvottaa minua ja ei tee vatsalleni hyvää niinpä jättäisin kahvin juontia vähemmälle, mutta työpaikalla se tuntuu lähes mahdottomuudelta. Siellä kaikki tauot sekä palaverit oikein huutavat juomaan kahvia ja jos jätät kahvia ottamatta tulee tunne, ettet ole kunnon työläinen. Uskallanko olla erilainen ja silti kokea olevani ahkera työntekijä? Voinko mennä muiden seuraan istumaan kahvipöydän ääreen ilman kahvimukia ja sanoa, että "onpas ollut rankka päivä"? Olenko hyljeksitty ja joukkoon kuulumaton, jos tauolla nautinkin haudutettua teetä?

- En enää osta vaatteita ja kenkiä netistä. Olen ikäväkseni huomannut, ja vieläpä useastikin, että ne ostokset ovat koituneet tarpeettomiksi sitten kuitenkin. Tähän on tultava loppu.