maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ihania juttuja!!

Olin koko viikonlopun Jyväskylässä. Tuli osallistuttua suvun naisten kesken Likkojen Lenkki tapahtumaan. Äärimmäisen hauskoihin ja touhukkaisiin päiviin mahtui myös hetki, jolloin pääsin käymään aivan ihastuttavassa liikkeessa nimeltä Harjun Paperi. Se on pieni putiikki, missä on aivan ihana tunnelma ja sieltä ei malttaisi millään lähteä pois. Päänsä kun kääntää löytää toiselta seinustalta uusia suloisen ihania juttuja joita on päästävä näpelöimään. Liikkeessä olessa leviää hymy huulille välittömästi ja ihastuksen huokaukset täyttävät pienen kaupan.

Jos Jyväskylään eksyt, niin käy ihmeessä Harjun Paperissa.

Eihän tuollaisen näyteikkunan ohitse voi kävellä pysähtymättä!
Ja kun sitä näytetikkunaa aikansa ihastelee, niin onhan se mentävä liikkeeseen sisälle saakka. 
Harjun Paperista tarttui matkaani erilaisia kortteja (joista saatan muutaman kehystää), teippejä sekä servettejä. Miehelläni on tiistaina synttärit, niin uudet servetit olivat siis ihan aiheellinen ostos. 
Oli pakko ostaa tuollainen kaunis kuvioinen masking tape. Tiedän jo, mihin aion sitä käyttää. 
Hauskan kuvioisia tarroja tuollaisessa kätevässä rullassa. 
   

4 kommenttia:

  1. Voi eikä mitä kaikkia ihania kortteja, papereita ja teippejä. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ostoksia ja tosissaan ihanan oloinen putiikki. Voi kun joskus pääsisi käymään :) Minä niin himoitsisin noita vanhoista opetustauluista tehtyjä julisteita...himottaisi kehystää muutama...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, mä tykkään kanssa niistä opetustauluista. Kenkäverossahan on nyt myynnissä sellaisia kanssa. Pitää joskus lähteä yhdessä käymään Jyväskylässä. Sellainen päivänreissu. Bussimatkakaan ei ole kallis.

      Poista
  3. Ihanat noi julisteet näyteikkunassa! :) Toki, ei ole aitojen opetustaulujen voittanutta! :)

    VastaaPoista