tiistai 12. tammikuuta 2016

MakroTex -haaste Tammikuu

      On jälleen aika osallistua MakroTex -haasteeseen. Aihe on tällä kertaa näppärästi tammikuu.

Jyväskylässä on sellainen ihastuttavan suloinen putiikki nimeltään Pienikamari. Kuulun tämän kauppasen Facebook -ryhmään ja kuinka ollakaan tuli osallistuttua joulukuussa heidän arvontaan, jossa palkintona oli pehmolelu bambi. Enhän minä mitään pehmoleluilla tee, kun ei ole lapsiakaan, mutta silti osallistuin. Ja enhän minä tietenkään uskonut, mitään voittavani, mutta kuinkas kävikään!!
Tammikuun alussa, sain ilmoituksen, että olen voittanut tuon hellyyttävän bambin. Hah. Ja viime viikolla se matkusti postin kautta luoksemme.

Nyt minulla on sitten metrin mittainen pehmolelu kotonamme, jolle emme ole vielä keksineet paikkaa.





20 kommenttia:

  1. Vaude! Oli kyllä ihana palkinto! Tiedätkö minulla on muuten mennyt ihan ohi tuo Pienikamari? Varmaan ihan hyvä sillä olisin ostellut sieltä vaikka mitä ihanaa ja pieni jo hukkuu tavaroihinsa jo nyt! Mukavaa tammikuuta ja onnea uudelle kainalokaverille!

    VastaaPoista
  2. Kun pakkasilta tai tuulilta ei pääsekään paljon ulkoilemaan, niin voi ottaa tuon Bambin kainaloon ja istuutua neulomaan tai lueskelemaan.

    VastaaPoista
  3. Tämä Bambi on taideteos.
    http://blogisisko.blogspot.fi/2016/01/lumen-aika.html

    VastaaPoista
  4. Bambit on niin ihanan suloisia! <3 Että melkein olen kateellinen sulle. :)

    VastaaPoista
  5. Löytyy se paikka aikanaan. Kivan erilaiset kuvat.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  6. Hienon kaverin olet saanut!

    VastaaPoista
  7. Joskus onni potkii!:) Suloinen!<3

    VastaaPoista
  8. Tämä bambi sopii kyllä aikuisellekkin kaveriksi, suloinen!

    VastaaPoista
  9. Metrin mittainen suloisuus..onnea ainakin metrin verran!!

    VastaaPoista
  10. Hauska palkinto, sait kotikamun! =) <3

    VastaaPoista
  11. Joskus sitä voittaa vaikka uskoisikaan ja varmaan tämäkin bambi paikkansa hakee:)

    VastaaPoista
  12. Hieno bambineiti. :)
    Ihanat kuvat. Tausta sopii niin kauniisti bambin väreihin.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  13. Kiva bambi :) Onnea onnelliselle omistajalle.

    VastaaPoista
  14. Kiitos ihanan hauskoista kommenteista :) Bambi on nyt paikkansa, ehkä, löytänyt sängyltämme.

    VastaaPoista
  15. Oi, söpö bambi! Näyttää sen verran isolta, että sitä on varmasti kiva halailla. :)

    VastaaPoista