maanantai 4. tammikuuta 2016

Uuden vuoden kemut

Meillä on sellainen ystäväpariskunta joiden kanssa olemme, jo useamman vuoden ajan, viettäneet juhannusta ja uutta vuotta yhdessä. Aina emme ole, töittemme takia pystyneet näitä pippaloita juhlimaan juuri kyseisenä päivänä, mutta juhlittu on kuitenkin.
Pari vuotta sitten juhlimme juhannusta vasta heinäkuussa ja nyt uuden vuoden otimme vastaan perjantaina. Ilman raketteja tosin.

Tämä pariskunta on aivan mieletön kulinaristikaksikko. Aina kun olemme yhdessä, ovat he ottaneet vastuun ns. pääruoasta, vaikka pippalot olisi meillä. Rohkeasti he valtaavat keittiömme ja valmistavat siellä mielettömiä ruokia. Niin kuin nyt uutena vuotena.

Minun ja mieheni tehtävänä on pitää huolta alkupaloista ja -juomasta. Sekä jälkiruoasta. Niin ja lautapelihetken naposteltavasta. Minä, tapani mukaan, pidän huolen ruokailuhetken kattauksesta.

Tänä vuonna alkupalaksi oli savulohi- ja kasvistahna mitä olimme asetelleet ruissipsien ja paahdettujen paahtoleipäpalojen päälle. Makeana alkupalana toimi tuulihatut.
Pääruoaksi söimme, maailman parasta riistaa, nimittäin kyyhkyn rintaa. Sen seurana oli paahdetut juurekset. Annosta koristi siirappinen viskikastike. Nam.
Jälkiruoaksi olin tehnyt raikkaan pannacotan.

Uuden vuoden alta olin kerennyt raivaamaan jo joulun pois. Sen vuoksi kattaus oli hyvinkin
raikas ja kylmän talvinen. Nämä värisävyt sopivat hyvin yhteen uusien verhojeni kanssa,
mitkä eivät valitettavasti tuossa kuvassa juuri näy.
Pöydällä oli pieni talvisen teeman mukainen kokoelma. Kylmiä sävyjä ja lunta.
Talviteemaan ei kyllä sovi mitkään koppakuoriaiset, mutta nyt ei muita servettirenkaita
ollut. Juhlan tuntua toi pellavaiset lautasliinat. Niin ja ne kynttilät.
Alkupalakattauksen olin muodostanut olohuoneesemme. 
Kuva ei kyllä ole upealle ruoalle kauhean imarteleva, mutta kyllä siitä jotenkin selvän saa. Pekoniin
käärityt kyyhkyn rintaa, paahdetut uunijuurekset ja viskikastike.
Jälkiruoaksi oli tarjolla maailman helpointa jälkiruokaa, nimittäin pannacotta. Raikkautta toi viime kesän
pakastetut ja survotut mansikat.
Koristeeksi murustin kaurakeksin.

9 kommenttia:

  1. Oi oi mitkä sapuskat ja kattaus! Mistähän tuollaiset kokkaavat vieraat löytäisin... ;)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis kattaus ja herkullinen menyy! Mukavaa pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pakkasviikkoa tosiaan. Se on luvannut ihan hurjia pakkasia. Saa nähdä mitä pukee päällensä. Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin.

      Poista
  3. Ihanan kuuloiset ja herkullisen näköiset juhlat teillä! Hyvää alkanutta vuotta :)

    VastaaPoista