tiistai 23. helmikuuta 2016

Kahvia ja suklaakakkua

Hyvin usein tulee kirjakaupassa hypisteltyä ihanan houkuttelevia leivontakirjoja ja osa niistä tarttuu myös matkaani. Tunnelma on mukava, kun vapaapäivänä tartun ostamaani kirjaan ja ryhdyn selailemaan herkullisia leivontaohjeita  Aluksi ohjeet tuntuvat helpohkoilta ja päätänkin jotain erilaista leipoa kahvipöytään vapaapäivän kunniaksi, mutta sitten iskeekin yllättäen suunnaton epävarmuus omia taitoja kohtaan ja leivonkin vain tiikerinkakun. Niinpä monet kirjasista toimivatkin keittiössämme, vain koristeena.

Nyt on mieheni innostunut leivonnasta oikein urakalla ja ehdotinkin hänelle eilen, että jospa leipoisimme yhdessä jonkin suklaisen kakkusen. Jotenkin ajattelin, että olisin rohkeampi kokeilemaan jotain uutta jos toinen olisi siinä tukena ja turvana. Ilokseni sain huomata, että hän olikin heti ajatuksessa mukana!! Niinpä ryhdyimme yhdessä selailemaan leivontakirjojani.
Kirjasta nimeltä Mmm...Suklaa - Suussa Sulavimmat Suklaiset Herkut löysimme, molempien makuun sopivan, suklaakerroskakunohjeen.
Illalla myöhään saimme kakun valmiiksi ja huomasimme, kuinka olimmekaan siinä onnistuneet ja löytäneet yhteisen harrastuksen.

Tänään oli mukava kutsua ystävä kylään lapsineen, kun oli jotain hyvää laittaa tarjolle.







3 kommenttia:

  1. Kyllä oli suklainen ja maukas kakku. Kiitos. :)

    VastaaPoista
  2. Oi oi oi, näyttää ihan mielettömän herkulle! Tosin voiko mikään ollakaan kuin hyvää jos puhutaan suklaasta. :D Yhdessä kokkaaminen ja keittiössä häärääminen on ihanaa!

    Ja hei, kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  3. Nami! Olisipa omakin mieheni innostunut leipomisesta. Kakku näyttää niin hyvälle ja melkein jo maistan palan suussa. Oi oi, pitäisi varmaan leipoa jotain suklaahyvää.

    VastaaPoista