lauantai 31. joulukuuta 2016

Yllättävä ja hauska joululahja

Minä olen jo useita kuukausia ihastellut paikallisen Pentikin liikkeessä harmaata fortuna nimistä nojatuolia ja olen ollut sitä mieltä, että sellainen meiltä puuttui. Joskus sain mieheni houkuteltua kyseessä olevaan liikkeeseen ja näytin hänelle ihastukseni kohteen. Yllätyksekseni sain huomata, että hän piti itsekin tuolista. Noh, suolaisen hintansa vuoksi tuoli jäi liikkeeseen, mutta mieliimme se aina toisinaan palasi. Kaupungilla kun liikuskelin kaupoissa tuli pyörähdettyä myös Pentikillä. Tuolia ei enää näkynytkään ja tuolloin harmikseni huokaisin, etten sitä itselleni kerennytkään hankkimaan. Olin nimittäin jo ajatuksissani kerennyt miettimään, että hankkisin tuolin meille veronpalautuksistani.
Noh, joulu lähestyi ja veronpalautusrahat menivätkin sitten matkakassaan, kun sinne Lontooseen lähden kesäkuussa. Pentikin nojatuoli sai siis jäädä haaveeksi. Tai niin minä luulin. :)

Jouluaattona aukaisin sitten isohkon paketin, mikä ei painanut mitään eikä edes kolissut vaikka sitä hiukan yritin ravistella. Hassu paketti sisälsi rautalangasta väännetyn miniatyyri tuolin. Se oli pienoismalli Pentikin fortuna tuolista. Siis mitä?! Pientä nojatuolia ihastellessani kertoi mieheni ostaneensa minulle ihailemani tuolin ja, että sen kotiutuminen tapahtuisi seuraavalla viikolla.

Noh, nyt nojatuoli ilahduttaa meitä olohuoneessamme. Se on äärimmäisen hyvä istua, siinä jopa koirat tykkäävät loikoilla.






4 kommenttia:

  1. Uuh! Ihan mielettömän ihana lahja! Pisteet antajalle ;)
    Olisi ihana saada sinut mukaan #Listahaasteeseen.

    Minttu, Kivempi blogi

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis ja linjakas tuoli, hieno lahja:)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuoli! Kyllä kelpaa. :)
    Hyvää alkanutta uutta vuotta 2017! <3

    VastaaPoista
  4. Hieno lahja ja miten upeasti ja mielikuvituksekkaasta sen anto on tapahtunut! Loistavaa! :)

    VastaaPoista