maanantai 1. lokakuuta 2018

Värikkäät kalenterin aukeamat ja eloisa työyhteisö

Minä vaihdoin työpaikkaa kesäkuun alussa. Työ on minulle uutta ja ihmeellistä. Se on jotain sellaista millaiseen en ole aikaisemmin tottunut. Olen paljon oppinut uusia asioita ja sen kaiken uuden muistaminen on hiukan aiheuttanut ylimääräisiä sydämen tykytyksiä, mutta pidän siitä vastuusta mitä minulle on suotu sekä tunteestä siitä, että olen tärkeä. Se mikä paikassani on parasta on oman luovuuden käyttö ja ideoiden toteuttaminen.

Työpaikassani on monta henkilöä samanaikaisesti töissä. Ihmisten erilaisuuden kirjo on valtaisa. Löytyy niitä jotka höntyävät hurjalla energialatauksella paikasta toiseen ja niitä jotka ovat eloisia ja jotka naurun remakkaan intoutuvat silmän räpäyksessä. Työpaikaltani lötyy myös vakavan asiallisia ja hiljaisia puurtajia, niitä joiden läsnäolo tekee turvalliseksi ja joiden puoleen tulee helposti käännyttyä kun apua tarvitsee.
Minä törmään päivittäin hyvinkin värikkääseen joukkoon ja heidän seurassaan minä vielä etsin sitä  omaa paikkaa. Katsotaan milloin minä tunnen täysin kuuluvani yhteisöön riemukkaaseen.

Minun uusi arki on ihanan värikäs ja eloisa, mutta niin on myös kalenterini.
Tässä muutamia aukeamia joita en täällä ole julkaissut.
Instagramissa kylläkin nimimerkillä noksu81. 











3 kommenttia:

  1. Onnea uudelle työpaikalle :) Ihanan täyteläiset kalenterin sivut:)

    VastaaPoista
  2. Se on hyvinkin piristävää, kun tulee positiivisia muutoksia elämään. Se on jännää kuinka arki voi muuttua ihan toisenlaiseksi.
    Mukava kuulla, että olen jotakuta inspiroinut. ÄLä huoli, vaikka et kalenteriasi tuunaile joka viikko. Minullakin on sivuja kalenterin välissä jotka ovat vain tekstiä täynnä, mutta ei muuta. Sitten joskus saatan niitä koristellä vähän tai sitten enemmän. Stressiä en siitä ole itselleni ottanut, niin kuin ei harrastuksen pitäisikään stressata.

    VastaaPoista