Viime lauantaina lähdin pienelle reissulle parin sukulaisnaisen kanssa. Suuntanamme oli sisustusputiikki Wanha Martta , mikä sijaitsee aivan Mikkelin kupeessa Ristiinassa. Putiikki oli tunnelmaltaan hyvinkin romanttinen, rustiikkinen ja kodikas. Siellä oli ihania lahjaideoita. Samaisessa tilassa oli myös pienimuotoinen kahvila missä nautimme päiväkahvit tuhdit leivokset seuranamme.
Wanhassa Martassa oli myynnissä ihastuttava valopallosarja ja sellainen minun oli saatava kotiimme. Valosarja on hyvinkin ajaton, jolloin se sopii pidettäväksi niin talvella kuin kesälläkin. Ongelmaksi koitui se, etten lopulta tiennytkään minne valot asentaisin, joten ne kävivät asunnossamme pitkän matkan, ennen kuin löysivät paikkansa pienen hyllykön reunostoilta. Putiikissa oli myös myynnissä kaunis teenhaudutin ja sellainen oli hyvinkin tarpeellinen kapistus taloudessamme. Ja äärettömän kaunis esine kattauksessa. Kyllähän tuollaisen mielellään laskee vieraiden silmien eteen vedenkeittimen sijaan.
Marttailua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti