tiistai 6. tammikuuta 2015

P*skarteluhaaste #259 -Bingo

Täällä on vapaapäivän aamu valjennut hyvinkin kylmänä. Koirat on käytetty pissapolulla ja eilen illalla aloittamani leiska on saatu valmiiksi. Heti aamusta kun on hereillä, niin saa tuotoksensa vielä kuvattua mitä parhaimmassa luonnonvalossa. Tällaisen aamuisen touhuilun kruunaa cafe au lait -kupillinen.

 P*skarteluhaasteeseen osallistuminen tulee hiukan myöhään, sillä eilen vasta huomasin uuden tehtävän tulleen. Luulen, että reippaat säätilan vaihtelut ovat saaneet pääni pehmenemään. Viikon haasteena oli Bingo ja aluksi näytti, että mistään rivistä ei tule mieluista, mutta toisin kävi. Ja opin uuden sanankin, nimittäin ressaus. Googlettamalla minulle selvisi, että ressaus on jonkin asian kuluttamista hankaamalla. Toimintaa käytetään lähinnä paperin reunoihin. Omat ressaukset teen ihan vain sahalaitaisella puukolla, mutta jos oikein halua päteä, niin siihen on saatavilla ihan "oikeita" työkaluja.

Bingorivini oli tällä kertaa Ressaus - Toistoa - Valokuva.

Leiskassani on tietenkin valokuva. Valokuva on otettua joitakin vuosia sitten kesämökiltä. Telttamme kankaalle oli lennähtänyt lepäämään tuollainen kaunis perhonen ja kuvahan siitä oli saatava. En ole ottanut selvää, mikä perhonen on lajiaan. Toistoa leiskassa edustaa perhoset. Niitä on paperilla muutama kappale. Valokuvan sekä sen alla olevien papereiden reunat olen ressannut puukolla. Reunoja olen musteella myös hiukan tummentanut. Koristeena olen käyttänyt lähinnä tarroja.

Perhosten siipien havinaa.






4 kommenttia: