sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Hiukan tuunattu viikko 8

Se olisi jälleen sunnuntai. Minne nämä viikot oikein katoavat. Taas olemme yhden viikon lähempänä kesää. Tänään on kevään ensimmäinen kuukausi ja tahtoisin jo kovasti vaihtaa koti raikkaampaan ilmeeseen. Ehkä sitten kun on seuraavat vapaat.
Raikkaita tuulahduksia on nähtävillä myös kalenterissani. Sivujen ilmeet ovat olleet muutaman viikon ajan hyvinkin keväiset.

Ostin jokunen aika sitten salmiakkikuvioisen sabluunan. Jotenkin typerästi ajattelin, että se on sellaista pienikuvioista, mutta eipä sitten ollutkaan. Hiukan pettyneenä sabluunaa kokeilin kalenterini aukeamalle ja se ei antanut toivottua tulosta. Se sopii oikeinkin hyvin kalenterin aukeamalle kun se osuus siellä silmiin vain seitsemän päivän ajan. Heh. Tekniikkaa pitää ensin hiukan hioa, ennen kun alan sillä leiskoja tekemään.

Tervetuloa Kevät.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti