torstai 5. maaliskuuta 2015

P*skarteluhaaste #268 - vedenalainen maailma

Ajattelin aluksi, että miten ihmeessä minä osallistun tämän viikon p*skishaasteeseen. Vedenalainen maailma oli aiheena. Huoh. Mietin, että pitäisikö minun luovuttaa ja tehtä kortti kun sopivaa valokuvaa ei tehtävään tuntunut löytyvän, mutta lamppu päätti syttyä jälleen pienessä sievässä päässäni. Päätin hyödyntää mieheni ottamia valokuvia. Yhdessä selaten löysimme sieltä mainion kuvan, joka käy kuin nyrkki silmään.
Mieheni käy joka vuosi kahden viikon kalastusreissulla Norjassa ja valokuvia tulee joka kerta hurja määrä. Ja ihan näin meidän kesken, suurin osa kuvista on samanlaisia kuin edellisenä vuonna ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä ja.......Noh, onhan ne maisemat siellä huikeat, niin miksipä et kuvaa niistä nappaisi.

Lukuisten valokuvien joukosta löytyi siis tällainen aarre mikä leiskaani koristaa. Kuva on otettu jäämereltä. Siis, pinnan alta kameralla mikä sellainen otoksen mahdollisti. Kuva ei mielestäni näytä miltään jäämeren matalikolta vaan lämpöisten merien koralliriutalta. Siksi varmaan leiskan värimaailma syntyi tuollaisen mielikuvan myllerryksessä. Onhan se tottakai näkijän mielikuvaa hämärtävä, mutta lukeehan kuvan alareunassa pienellä hyvinkin paljastava teksti. Heh.

Leiskan pohjana toimii ihan vain valkoinen paperi. Sitä hiukan somistin musteella, käyttäen tuollaista verkkomaista sabluunaa. Valokuva lepää, tapani mukaan, kolmella paperipalalla ja koristeena toimii tällä kertaa leikekuvat, tarrat ja puolihelmet.

Mieheni olisi tahtonut kuvan tarinaksi kertoa, kuinka hän käy Norjassa sukellusreissuilla jäämerellä. Etsien sieltä vanhoja hylkyjä ja tuoden niiden kätköistä pintaan rommipulloja. Mitkä ovat ainakin satoja vuosia vanhoja.

Jäämeren pinnan alla.




8 kommenttia: