maanantai 18. toukokuuta 2015

Hyvää syntymäpäivää

Hei, nyt kaikki osallistumaan. Blogini täyttää tänään vuoden ja olen ajatellut järjestää pienen arvonnan. Kun kommentoit tähän postaukseen jotain, niin olet mukana arvonnassa. Onnetar arpoo voittajan seuraavana maanantaina 25.5. Palkinnoksi voittajalle lähtee pieni, askartelujuttuja sisältävä paketti.

Tosiaan. Hyvänen aika sentään! On tasan vuosi siitä kun kirjoitin ensimmäisen blogipostauksen. Silloin oli jännitystä NIIN paljon ilmassa, ettette uskokaan. Mahaa väänsi ja kädet hikoilivat. Jännitti, että miten sitä osaa mitään kirjoittaa ja onko kirjoituksissani lopulta mitään järkeä. Innostus blogin pitämiseen oli kuitenkin niin valtava, että uskalsin lähteä kokeilemaan. Ja en kadu hetkeäkään. Tämä on vähän kuin päiväkirjaansa kirjoittelisi. Juttuja on mukava lukea jälkeen päin. Hauska on verrata ensimmäisiä tekemiäni leiskoja tämän päivän leiskoihin. Kehitystä voi tapahtua jopa vuodessa. :)

On ollut mukavaa huomata, että vuoden aikana on muutama blogini sivuille eksynyt ja ihan lukijaksi asti on joku uskaltautunut.

Toivottavasti seuraava vuosi on yhtä upea!!

Voittajalle lähtee palkinnoksi tällainen pieni paketti. 

9 kommenttia:

  1. Kiitos käynnistä!
    Onnea yksivuotiaalle blogillesi ja paljon askarteluntäyteisiä vuosia lisää!

    VastaaPoista
  2. Onnea! :) Ihanan näköinen paketti.

    abackman66 at hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Onnea ja pitkää ikää blogillesi!

    VastaaPoista
  4. Hei onnea paljon yksivuotiaalle blogille! Mukavia ja askarteluntäyteisiä tulevia vuosia niin sinulle kuin blogillesikin! Sun juttuja ja askarteluja on ollut mukava seurailla. :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä blogeilu on kiva harrastus siinä missä skräppäyskin! En tiedä miten sitten hamassa tulevaisuudessa toimiiko tällaiset sivustot enää, vai ovatko ihan ikihistoriaa. Että voiko vaikka omat lapset vuosien päästä katsoa mitä mamma on kirjoitellut.

    Kodin sisustukseen liittyviä päivityksiä lukisin mieluusti sinulta enemmänkin! Miksei koiristakin.

    Onnea 1 -vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä tämä blogi on enemmän kallistunut tuonne askartelun puolelle, mutta kyllä pyrin toisinaan jotain kodistammekin tänne laittamaan. Tietenkin on vähemmällä, sillä en minä niin hurja sisustaja ole, että riittäisi siitä juttua viikottain tai ei edes kuukausittain. Joskus kuitenkin. :)

      Poista
  6. Onnittelut yksi vuotias! Kauniita juttuja teet omalla tyylillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saija. Kiva, että on jotain "omaa tyyliä" havaittavissa jutuissani :)

      Poista
  7. Onnea! Kylläpä vuosi on hurahtanut äkkiä! Ihania postauksia! Tästä on hyvä jatkaa. ;)

    VastaaPoista