torstai 15. lokakuuta 2015

Pientä pintaremonttia

Siitä asti, kun kiinnostuin paperiaskartelusta, olen haaveillut työskentelynurkkauksesta ja järkevistä säilytysratkaisuista. Tällä hetkellä kaikki askartelutarvikkeeni sijaitsevat makuuhuoneessamme erilaisissa laatikoissa sekä purnukoissa ja sen vuoksi ilme on hyvinkin epäsiisti. Niin, ja kun minä suoritan luovat hetkeni keittiön pöydän ääressä, on tavaroiden roudaaminen huoneesta toiseen ärsyttävää. Näin ei voi siis jatkua! On saatava tähän toimintaan jokin järki!
Ja mieheni on samaa mieltä.
Me molemmat kun teemme pikkutarkkoja tuotoksia käsillämme; minä askarrellen ja mieheni perhoja väkertäen, on sitä tavaraa vaikka muille jakaa. Olemme päättäneet lyödä ideamme yhteen ja luoda makuuhuoneestamme toimivan harmooninen kokonaisuus.

Meidän ratkaisumme näihin ongelmiin on siis se, että teemme pienen harrasteurkkauksen makuuhuoneeseemme. Jotta tekemisemme olisi mielekästä on ympäristön oltava raikas ja valoisa. Niinpä vanhat, luumun väriset tapetit, vaihtuivat eilen raikkaaseen wallilan kuosiin. Hyvin hillittyyn sävyyn.

Makuuhuoneemme muutostyö ei ole vielä valmis, mutta puolessa välissä. Työskentelypisteemme vielä jää odottamaan vuoroaan, mutta nukkumanurkkauksemme on jo valmis. Ja se jo kummasti piristää huoneen ilmettä.

Tässä siitä pienoinen kuva.


1 kommentti: