Hiukan haikeaa

Kotoa kun olen muuttanut pois nuorena, on silti jouluista 99% tullut vietettyä porukoillani Keski-Suomessa. Nyt viimeisten 14 vuoden aikana on mieheni ollut riennoissa mukana ja voiko joulu enää parhaimmalta tuntua?! Paria päivää ennen aattoa, olemme koiriemme kanssa matkanneet joulun viettoon lapsuusmaisemiini ja niinä parina päivänä kerkeämme äidin kanssa leipomaan ja näpertelmään jotain hyvää jouluiseen kahvipöytään.

Aattoaamu "valkenee" varhain. Äidin kanssa olemme aikaisin hereillä. Hämärässä keittiössä istumme kynttilän valossa, uuntelemme joululauluja ja odotamme kun riisipuuro keittyy hiljalleen. Vähitellen alkavat muutkin heräilemään juhlapäivään.

Joulupuuro täyttää vatsamma pitkälle iltapäivään, niinpä jouluateria on tarjolla kahden aikoihin. Sen jälkeen lähdemme hiljentymään jouluhartauteen. Käymme myös viemässä haudalle kynttilät. Tuolta reissulta kun saavumme, on aika jouluisen kahvitteluhetken. Se on hyvinkin pikainen toimitus, sillä pukki on tuonut lahjasäkin olohuoneeseen.
Kahvin virkistäminä ja herkkuja oleva vatsamme pullollaan, siirrymme olohuoneeseen kaikki aukaisemaan pakettimme. Se on hassua, että vaikka kuinka olemme kaikki jo aikuisia, on pakettien aukaisu aina yhtä kutkuttavaa.

Rutiinit kun on aattona "hoidettu" pois alta, alkaa juhlan rennompi osuus. On saunomista ja glögin juontia. Niin ja tietenkin lautapelien pelaamista. Niiden parissa touhutessa vierähtää tunti jos toinenkin. Yöllä myöhään käy jääkaapin ovi, pariinkiin otteeseen, sillä suussa sulava kinkku kutkuttelee makuhermoja.
Tuo yhdessä olon riemu on hilpeää ja sitä tunnetta alkaa odottamaan jo ajoissa.

Tänä jouluna on tilanne kuitenkin toinen. En ole mieheni kanssa matkaamassa porukoilleni jouluksi, sillä meillä on koiranpentu ja äidilläni nuori kissa, jotka eivät tule toimeen keskenään. Tämä joulu on pakko viettää erillään ja täytyy sanoa, että päivä päivältä oloni on käynyt ahdistuneemmaksi. Luultavasti sen takia epilepsiani nosti viikonlopun aikana päätään. Höh.
Joulun tuoma ilo on tipotiessään ja sen vuoksi ei joulukortit valmistu ajoissa, enkä ole joulutarvikelaatikkoa hakenut varastosta.

Nyt minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja etsiä niitä positiivisia asioita joulusta, jonka vietänkin mieheni kanssa tällä kertaa kahden. Hmmm.. Onhan siinä se oma jännitys ja tunnelma. Noh, uskon tämän tästä riemuksi vielä muuttuvan. En ole ajatellut masentua. :)

Selailin tuossa vanhoja valokuvia. Laitoin niitä tänne blogiini. Valitettavasti kuvat ovat otettu huonolla kameralla ja sen vuoksi ne ovat suttuisia, mutta tahdoin jakaa teidän kanssanne nämä muistot.

Parisen vuotta sitten tein ystävilleni tällaiset pienet, jouluiset purnukat.

Kolme vuotta sitten tein isoimman piparkakutalon porstualla.

Joku vuosi sitten tein kaksi pikkuista piparitaloa.

Parin vuoden takaisen pikkujoulujemme kattaus. Oli oikein kolmen lajin illallinen.