keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Nyt se on valmis...

...nimittäin meidän makuuhuoneemme muutostyöt.
Olemme jo hyvän aikaan mieheni kanssa pohtineet makuuhuoneemme mukavuutta sekä huonekalujen järjestystä ja molempien tavaroiden säilytysratkaisuja.
Makuuhuoneemme kaipasi kipeästi valoa, avaruutta sekä käytännöllisyyttä.
Huone tuntui, ennen muutosta, tunkkaiselta ja ahtaalta. Myöskään säilytysratkaisumme eivät olleet mitenkään käytännöllisiä. Hyvänä esimerkkinä on se, että ennen roudasin askartelutarvikkeitani makuuhuoneen ja keittiön väliä, sillä makuuhuoneessa ei ollut minulle minkäänlaista työskentelytilaa. Mutta säilytys tilaa kyllä oli. Asioihin oli tultava muutos ja siitä se idea sitten lähti.

Nyt olemme saaneet projektin valmiiksi. Luumunväriset tapetit saivat vaihtua raikkaaseen wallilan kuosiin. Huone muuttui toimivammaksi, kun siirsimme sängyn toiselle puolen huonetta. Näin liikkumisesta tilassa tuli sujuvampaa ja huone näytti muutenkin paljon isommalta.
Ikeasta hankimme meille molemmille omat työskentelypisteet. Sekä pari laatikostoa tavaroillemme. Mukaan Ikeasta tarttui myös pari hauskaa jakkaraa. Näin tulee touhutessa istuttua selkä suorana.

Aika suloista tässä kaikessa on se, että nyt istumme vierekkäin harrastustemme parissa. Tämä muutos on tehnyt meille molemmille hyvää ja se on yhdistänyt meitä molempia entisestään. Aika söpöä.

Tässä teille hiukan kuvia muutoksesta.

Suurin ilonaiheemme on molempien omat työskentelypisteet. Nyt on molemmilla tilaa. Ja parasta on se, että
saamme olla samassa huoneessa harrastuksinemme.
Nyt askartelutarvikkeistani suurin osa on laatikoissa ja se tuo heti selkeyttä sekä
 järjestyksen tuntua. Tila näyttää kutsuvalta ja siistiltä. 
Hyvin tarkkaan olen miettinyt sisustuksen huoneeseen. Taulujen paikat olen miettinyt jos kuukausia sitten.
Elokuussa kävin Pärnussa ja sieltä tuli ostettua kauniit kehykset. Kehysten sisään on päässyt
lintu koreilemaan.
Tämä on mieheni yöpöytä. Valokuvakehykset ovat Pärnusta ja tuo hassu,
valkoinen otus on silmälasiteline. Sen ostin kesällä Helsingin Day nimisestä sisustuskaupasta.
Tämä vanha, oranssi tuoli saa toimia minun
yöpöytänä.






8 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! Ja hieno joulukortti aiemmassa postauksessa myös.

    VastaaPoista
  2. Oikein kivannäköistä! Ja niin suloista istuskella vierutusten tuossa harrastuksien parissa! <3
    Tuo tapetti on kyllä tosi upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOoh, tapetti on kyllä ihana. Löydettiin se kesällä Jyväskylän Terrasta. Saa nähdä kuinka kauan tätä sopua kestää, vai alkaako toisen läsnäolo jossakin vaiheessa ahdistamaan. :D

      Poista
  3. Kivalta ja toimivalta näyttää!

    Mä tarvitsisin isomman tietokone/askartelupöydän. Tällä hetkellä tietokonepöytä (pieni sellainen) on olohuoneessa ja kaikki askartelujutut hoidan keittiön pöydällä. Saa olla raahaamassa tarvikkeita huoneista toisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin tuon tunteen. Ja sitten kun se askartelu ei välttämättä ole ohi yhdessä päivässä, on keittiön pöytä kuin pommin jäljiltä ja sen ääressä ei todellakaan voi syödä. :)

      Poista
  4. Ihanan näköistä! Tykkään kovin. Kyllä tuo uusi sisustus inspiroi askartelemaan. :)

    VastaaPoista
  5. Varmastikin innostaa akartelemaan kun l ö y t ä ä etsimänsä! Meillä on noita samoja laatikostoja hamsteri-isännän käytössä :))

    VastaaPoista