tiistai 24. toukokuuta 2016

*Huokaisee syvään*

Aamulla olen ollut hereillä jo aamu kuudesta saakka. Olen yrittänyt saada lääkärille aikaa seitsemästä saakka ja nyt vihdoin olen tavoittanut hoitajan joka ilmoitti minulle lääkärille pääsyn kello 9.50. Olen marraskuusta saakka kärsinyt useasta flunssasta ja todella oudoista sekä kivuliaista kivuista kaulalla. Ääni on ollut käheänä tai lähes kokonaan poissa usean päivän jaksoja ja ainoastaan puhuminen on sattunut. Nyt olen kolmella eri lääkärillä käynyt näiden kaulakipujen takia ja kolme eri diagnoosia
saanut.

Ensimmäinen lääkäri, marraskuussa, kertoi että minulla on pehmytkudostulehdus ja kirjoitti sen vuoksi minulle antibioottikuurin. Helmikuussa kävin toisella lääkärillä ja tämä kysyi, että "mikä pehmytkudostulehdus" ja teki toisen diagnoosin. Ilmoitti minulla olevan kilpirauhasentulehdus. Siihen sain hurjan 7 viikon antibioottikuurin. Tuon seitsemän viikon aikana kerkesin syömään myös antibioottikuurin oireettomaan poskiontelotulehdukseen. 
Noh, vajaan viikon kerkesin olla ilman kortisonia kun oireet tulivat takaisin ja menin tietenkin uudelleen lääkäriin. Tämä kolmas lääkäri ei pahemmin reagoinut kaulani kipuihin ja kurkun punoitukseen vaan päätti keskittyä poskionteloihini joista löytyikin tulehdus. Siihen sain 10 päivän antibioottikuuri. 
Viime perjantaina tämä kuuri loppui ja heti sunnuntaina madaltui ääni huomattavasti ja puhuminen alkoi sattumaan. Kaulan kipu alkoi uudelleen eilen illalla. Nyt olen menossa siis lääkärille jälleen ja toivon todella, että saisin kunnollisen avun ja toipuisin tästä ikävästä vaivasta täysin. Tietenkin pelkään sitä, jos erikoislääkärille pääsen, että sieltä kaulalta löytyy jotain pelottavaa. 

*huokaa syvään, todella syvään*

Mieltäni ovat piristäneet aurinkoiset päivät ja ihanan valoisa keittiömme. Keltainen ei ole koskaan tuntunut minun väriltäni, mutta päätin kokeilla minulle rohkeaa väriä verhoissa, sillä löysin 70e Wallilan verhon  Anttilasta ALE:stä. Hinta oli madallettu 20e.

Musta ja keltainen ei ole ollut minulle mikään maailman paras väriyhdistelmä, mutta uskalsin nyt kokeilla ja näyttää aika kivalta. Ekö?

Keitiön pöydän päätyseinässä meillä on tuollaiset tauluhyllyt ja sinne vaihden, noin kaksi kertaa vuodessa uudet kuvat kehyksiin. Tänäkin vuonn olen käyttänyt kortteja, mutta myös Flow -lehden sivuista otettuja kuvia. 




6 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Toivottavasti löytyy mikä on vikana. Meillä lähti ääni ja kurkkukipeänä koko porukalla varmaan siitepölystä. Olisiko se pahentanut vielä asiaa. Pikaista paranemista! Ihanat verhot!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kesäverhot, tuo auringon sisälle! Ikävää tuo sairastelu, minun kaverin kotoa löytyi hometta ja siinä selvisi syy alituiseen sairasteluun.

    VastaaPoista
  3. Voi kurjuus :( Toivottavasti syy löytyy eikä ole kyse mistään vakavasta. Iloa ja valoa päivääsi kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista