tiistai 5. heinäkuuta 2016

MakroTex -haaste Loma

Minun kesälomani alkoi juhannukselta, joten olen nyt ollut lomalla reilun viikon verran ja mitä ihmettä olen tehnyt? Tietenkin tavannut ystäviäni oikein urakalla!! Tuli melkein yhdessä viikossa tavattua kaikki ne läheisimmät ystävät kahvittelujen, harrastusten ja synttäreiden merkeissä.
Nyt vietän parhaillaan kesälomapäiviäni Keski-Suomessa äitini luona. Täyshoitolassa. Hih
Täällä olen ajatellut olla viikon verran ja mikä parasta, ei ole tarvinnut ottaa koiria mukaan. Jee!! 
Ei tarvitse olla aamuisin viemässä Kostia ja Viljoa pissille heti kun herää, eikä myöskään tarvitse olla ruokkimassa heitä kahdesti päivässä. Saan pitää huoltai vain itsestäni. 

Kesälomaa olen odottanut tänä vuonna erityisen kovasti. Enkä tiedä miksi. 
Mutta anyway. Huhtikuussa kävin eräässä liikkeessä ihastelmassa Calou merkkisiä kenkiä. Kävin niitä myös ihastelemassa toukokuussakin, mutta en raaskinut hinnan takia ostaa sillä korkoa niissä kengissä on ja en sellaisia kovin ole tottunut käyttämään. Ajattelin, että kegät jäisivät kaappiin vain pyörimään. Mutta, mutta...kengät jäivät kummittelemaan mieleeni niin paljon, että kesälomani kunniaksi kävin ne sieltä ostamassa!! Hurja minä! Niillä kengillä olen nyt lomani aikana kävellyt paljon ja täytyy sanoa, että ne tuntuvat todella hyviltä jalassa vaikka sitä korkoa onkin. Odotan aina innolla milloin voin kengät laittaa jalkaani taas uudelleen.  
Ne kengät jalassa olen ihan "normaali" ihmisen mittainen. :D
Ja täytyy tunnustaa, että kun yksin olen kotona saatan kengät sujauttaa jalkaani ihan muuten vain.

Tällä kuvalla osallistun, pitkästä aikaan, MakroTex -haasteeseen. Aiheena oli tällä kertaa Loma. 



12 kommenttia:

  1. Kannat kohti kattoa ja paljaat varpaat multaan. Kiva kuva.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  2. Kesällä pidetään varpaan paljaana <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat kengät!<3 Ostin viime syksynä korolliset nilkkurit, ja ne on niin hyvät, että katselin juuri haikaillen niitä. En myöskään oikein osaa käyttää korollisia kenkiä muuten, ja olen tällainen tappi, jolle korkojen sentit olisivat tarpeen.;D Ymmärrän siis täydellisesti, mistä puhut!
    Ihanaa lomaa!<3

    VastaaPoista
  4. Ihanat lomakengät on, ei muutaku hyviä kilometrejä niille! :)

    VastaaPoista
  5. Miten ihanat kengät! Jotenkin tuollaiset ei silti käy minulle, tiedän sen kun olen joskus kokeillut. Eivät vaan pysy jalassa.

    VastaaPoista
  6. Minustakin lomalla on ihana tavata ystäviä.
    Lomalla pitää tehdä sellaista mistä nauttii.
    Nuo kauniit kengät ovat hyvä esimerkki siitä :)
    Kivaa lomanjatkoa !

    VastaaPoista
  7. Kivat kesäkengät piristävät lomaa :)

    VastaaPoista
  8. Semmoiset kenkäihanuudet, jotka suorastaan vaativat lakattuja varpaan kynsiä..

    VastaaPoista