torstai 14. heinäkuuta 2016

Se on niin kaunis

Meidän olohuoneemme on hyvin pieni ja tuntuu, että suurimman osan sen pinta-alasta on vienyt kahvipöytämme. Ostimme sen muutama vuosi sitten IKEA:sta 20e ja lopulta se koitui  hyvinkin typeräksi ja hätiköidyksi päätökseksi. Pöytä oli tilaan liian iso ja vieläpä musta, joten tällaisena siisteysintoilijana pyyhin pöydältä pölyjä useaan otteeseen päivän aikana.

Viime viikolla tuli oltua Saarijärvellä, tuolla Keski-Suomessa, ja siellä järjestettiin juuri sopivasti joka kesäinen pihakirppis tapahtuma. Saarijärvi on hyvin pieni niinpä kirpputori pöytiä oli pitkin pitäjää. Hauskasti sai netistä ladattua kännykkään kartan, minne kaikkialle pöydät olivat ripoteltu. Mieheni innoistui lähtemään myös mukaan kierrokselle ja kuinka ollakkaan sattui siellä eteemme muutama ihastuttava löytö, jotka tarttuivat oitis mukaamme; upea kahvipöytä olohuoneeseen ja kaksi matkalaukkua askartelutarvikkeilleni.
Isäntä oli oikein innostunut löydöistä, varsinkin pöydästä, niinpä hän tokaisi "haluavansa käydä kirpputoreilla enemmänkin". Hih. Onkohan tässä meidän uusi yhteinen harrastus.

Tämä pöytä on niin kaunis. Ihanan pieni, siro ja ilmava meidän olohuoneeseen
Nämä matkalaukut tulevat kätkemään sisälleen tekemäni leiskat ja minialbumit.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö ollutkin. Olen näistä ihan tohkeissani ja kaiken tämän sain 45e.

      Poista
  2. Kauniita juttuja olette löytäneet! Pöytä on yksinkertaisen kaunis ja matkalaukut vaan ovat ihania.

    VastaaPoista
  3. Voi, noita matkalaukkuja olen metsästänyt. Pari löysinkin mutta olivat liian kalliita kuntoonsa nähden. Kerrassaan hyvät löytöt!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin tällöin kirpputoreilla tulee matkalaukkuja vastaan, mutta hinnat ovat todellakin liian suolaisia ettei ole lähtenyt matkaan.

      Poista