lauantai 9. syyskuuta 2017

Art Journal ja kalenteri samoissa kansissa?

Kesäkuun alussa minä osallistuin ensimmäistä kertaa askartelukurissille. Kurssin nimi oli Art Journal Whit Simple ja sitä piti Taru (Jehkotar) Jehkonen. Kurssi oli järjestetty Konnevedelle. Sinne lähdin matkaamaan ystäväni Minnan kanssa. Nauraen ja ihastellen kauniita maalaismaisemia ohjasi navigaattori meidät perille pieniä hiekkateitä pitkin. Tämä sunnuntainen elämyksiä täynnä oleva retki huipentui ukkosmyräkkään mikä siivitti kotiinpaluutamme.

Kurssilla mukana olo tuntui minusta hurjan jännittävältä, sillä minä olen hyvin työtapojeni orja ja aika pikkutarkka tekemisissäni. Nyt jouduin, Tarun rohkeisemana, astumaan ulos laatikostani luoden jotain uutta, rohkein ja reippain ottein, ja vieläpä täysin vieraita materiaaleja käyttäen.
Nyt tuon kurssin jäljiltä olen ehkä hiukan rennompi askartelija. Opin kurssilla taidon katsoa tekemisiäni uudesta näkökulmasta. Siispä näinä päivinä tuotokseni eivät lennä roskiin yhtä helposti mitä aiemmin.
Kurssilla tahdoin oppia uudehkon tekniikan mitä voisin hyödyntää muissakin näperryksissäni ja sellaisen opin sieltä sainkin.

Itselleni tulee päiväkirjasta mieleen kauniisti kulunut, paljon mukana kanniskeltu, tärkeä kirjanen mikä on täynnä kirjoituksia elämän iloista ja suruista, mutta sellaisen ei päiväkirjan todellakaan tarvitse olla. Omia tuntemuksia kirjoittamisen sijaan voi ilmaista myös Art journalin kaltaisesti.
Tähän niin kutsuttuun taidepäiväkirjaan on tarkoituksena tehdä "taidetta". Tekniikoita ja materiaaleja on monia millä tavoin voi sivuja työstää ja se siinä rikkautena onkin. Netistä löytyy paljon kuvia ja ohjeita Art Journalin tekoon.

Itselläni ei ole "virallista" päiväkirjaa vaan kalenterini hoitaa tärkeilyn sivussa myös sen roolin mainiosti. Kalenterini aukeamia olen koristellut jo vuosia ja nyt tällainen art journal on hivuttautunut aukeamilleni tämän käymäni kurssin myötä.
Nykyisin kalenterini aukeamilta löytyy kerroksittain musteita, akryylimaaleja, vesivärejä sekä gessoja.


Tämä on aukema missä olen ottanut leimailun mukaan kalenterini sivujen koristelussa. Leimoja en pahemmin ole ennen käyttänyt, mutta kurssin rohkaisemana on leimailu alkanut tuntumaan oivalliselta tekniikalla luoda paperille pintaa, niinpä on tullut viime aikoina osteltua leimoja jonkin verran. Tässä olevat leimat olen ostanut Lontoosta.


Aukeamassa olen reunoja korostanut vihertävällä musteella (distress ink) ja mustalla (tombow) sekä vihreällä (distress marker) tussilla. Myös joukkoon olen sotkenut hiukan vesiväriä.


Tälle aukeamalle olen uskaltautunut rohkaistua ja niinpä olenkin käyttänyt akryylimaalia (amsterdam) sapluunan lävitse. Aukeaman olen pohjustanut musteella (distress oxide) mitä olen hiukan vedellä työstänyt. Kirjain leimasimen kuvioinnissa olen käyttänyt mustaa mustetta (archival ink)


Tässä aukeamassa on kirjainleimasimen kuviointi painettu mustalla musteella (archival ink). Valkoista gessoa (deco art media) olen sotkenut pitkin paperia luoden mukavan rosoisen pinnan.



4 kommenttia:

  1. Onpa ihan älyttömän hienoja aukeamia! Vau! Mahtavan rohkeaa käyttää sivuilla kaikkea tuollaista hienoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia. Kalenterin sivuille voi laittaa vaikka ja mitä. Rohkeasti vain kokeilemaan. Vaikka minulta löytyy aukeamilta paljon kaikkea, ei kalenteri siitä hirmuisesti pursua.

      Poista
  2. Kiitos Jenni. Tuohon sun haasteeseen vastailen huomenissa. Valokuvat olen jo ottanut, ainoastaan teksti uupuu. :)

    VastaaPoista