lauantai 30. joulukuuta 2017

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Melkein 20 vuoden aikana on mukanani kulkenut joko Ajaston tai Burden kalenteri. Näiden merkkien kalenterit ovat olleet tarpeisiini riittävät, selkeät ja suomenkieliset. Vuosien saatossa kalenterin kokoa olen vaihdellut pienestä isompaan ja joinakin vuosina kansien väri on ollut muutakin kun vain musta, mutta se minkä olen aina halunnut olla pysyvä ominaisuus on "peruskalenterin" vertikaalinen viikkonäkymä. Silloin kun minä olen kalentereita ryhtynyt käyttämään, ei pienen kaupungin kirjakaupoissa ollut muuta tarjolla kun ns. peruskalentereita, joten sellaisen omistamisesta on tullut jo ihan tapa. Päähänpinttymä.

Valitsemassani kalenterityylissä on ollut kaikki siis hyvin ja samalla kaavalla meinasin jatkaa tulevankin vuoden,  mutta toisin kävin. Reilu pari kuukautta sitten kiertelin kirjakaupassa ja mieleeni tulikin ajatus hankkia ajoissa kalenteri vuodelle 2018. Hetken pyöriskeltyäni yllätin itseni ja Ostin Moleskine Weekly Notebookin. Sitä olen nyt pyöritellyt käsissäni innoissani, mutta myös epäileväisesti. Mukautuuko kalenteri minun tarpeisiini sitten kuitenkaan? Onko se liian erilainen? Osaanko sellaisen kalenterin aukeamia koristaa lainkaan?
Nämä ovat kysymyksiä joita olen tuumaillut ja joihin saan vastauksia tammikuun alussa.
Pitää tuntemuksista sitten kirjoittaa teillekin, kun saan ensimmäisen aukeaman valmiiksi :) Apua.

Hyvää uutta vuotta teille jokaiselle!!





1 kommentti: