maanantai 28. toukokuuta 2018

MakroTex -haaste Kukka

Onneksi kävin kurkkaamassa meneillään olevaa MakroTex -haastetta koska aihe olikin oikein sopiva osallituttavaksi, sillä meidän keittiön pöytää koristaa -tällä hetkellä - komeat kukat. Minun lempikukkiini lukeutuu vaaleanpunaiset ja helakan keltaiset neilikat. Neilikka on kukka mikä helposti kestää maljakossa toista viikkoa, kunhan vain jaksaa tehdä jossakin vaiheessa uudet imupinnat ja vaihtaa raikasta vettä.
Neilikka on kukka, mitä saa melkein koko vuodenajan perus ruokakaupoista. Joten, niitä löytyy hyvin usein pöydiltämme.

Viime viikon torstai oli pitkä työpäivä ja kaupassa kun haahuilin hulinan jälkeen, tuntui että tahdon piristykseksi kukkia. Niinpä koriini tarttui matkaan kaksi neilikkakimppua. Homma ei kuitenkaan jäänyt siihen, vaan tahtoin totaalisen piristyksen ja kävelinkin kukkakauppaan. Voi tavaton sitä tunnetta, kun sieltä silmiisi osuu leikkokukkakaapisto.
Minä olin kuin lapsi karkkikaupassa. Olisin voinut ostaa vaikka kuinka monta kukkaa, mutta maltoin kuitenkin mieleni ja ostin vain viisi. Tarkoituksena oli siis kukkaset laittaa neilikoiden kanssa samaan maljakkoon, joten tuo erikoisempien kukkien tarve ei ollut niin suuri. Ja onneksi homma ei lähtenyt lapasesta, sillä kukat olivat aika tyyriitä. Tätä tällaista ei - omalla palkalla - tule harrastettua  usein.

Olen tyytyväinen kimppuun sillä se näyttää raikkaan kesäiseltä ja vähän siitä tulee mieleen luonnonkukista kasattu kokonaisuus. Toivottavasti kukat säilyvät pitkään.

Näillä kuvilla osallistun MakroTex -haasteeseen Kukka




6 kommenttia:

  1. Kaunis kimppu! Itse olen alkanut lämpenemään myös keltaisille kukkasille. Ihanan hailukat nuo keltaiset neilikat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen itsekin vierastanut keltaisia kukkia - tai vierastan edelleenkin - mutta neilikoissa se väri on kaunis.

      Poista
  2. Kauniit kukat keittiössäsi. Haasteet menevät hurjaa vauhtia ja aika vielä tiuhempaan kevätkiireiden painaessa päälle. Kaunista ja hyvää kesää Noksu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut saman että kevät on ollut hyvin kiireinen ja sitä huomaakin kohta, että eletään kesäkuuta. Kohta on juhannus jo ohitse ja odotetaan syksyä :D Nautitaan nyt kuitenkin tästä hetkestä. Kaunista ja hyvää kesää sinullekin Irja.

      Poista