torstai 27. marraskuuta 2014

P*skarteluhaaste #256 Maskit ja sapluunat

Kaivoin laatikostani esille talvisen kuvan. Kuva on otettu parisen vuotta sitten koirapuiston ympäröivistä puista. Kova pakkanen oli tehnyt puista kauniita ja sen vuoksi oli kuva napattava. Tämä kuva saa nyt koristaa tekemääni leiskaa millä päätin osallistua tämän viikon P*skarteluhaasteeseen. Minä en aikaisemmin olekaan tehnyt talvista leiskaa, johtuu varmasti ihan tuosta lumettomuudesta, mutta joululaulujen siivittämänä sain aikaan jotain....mikä saattaisi tuoda mieleen pakkaset, jalkojen alla narskuvan lumen jne,

Aihe oli muuten vapaa paitsi työssä piti käyttää joko maskeja tai sapluunaa. Minä valitsin tuon jälkimmäisen. Käyttämäni sabluunan hankin syksyllä eräästä askartelutapahtumasta ja käytän sitä nyt ensimmäistä kertaa leiskassa.
Leiskassa käyttämääni pohjaa ilahdutin lumihiutalemaisella sabluunalla. Siitä se ajatus sitten lähti. Mielestäni lumihiutaleita oli saatava enemmän. Niitä olen saanut koottua lisää käyttämällä lumihiutaletta esittävää tarraa, kakkupaperia sekä kakkupaperikuvioista leikekuvaa.
Leiska koostuu lähinnä ruskean erisävyistä, mutta joukossa on ripaus vaaleansinistä josta tulee hyvinkin talvinen tunnelma.
Koristeena olin käyttänyt nappeja, teksti - huopatarroja. Näitä huopatarroja on vasemmassa yläkulmassa ja oikeassa alakulmassa.

Talven ihmemaa.











2 kommenttia:

  1. Oikein kivasti oot onnistunu. Tosi kiva tuo puulauta tausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Tuo taustapaperi on KaiserCraftin paperilehtiö -base coat. Siinä pakkauksessa oli paljon ihania arkkeja. Paperellasta sen tilasin.

      Poista