tiistai 28. huhtikuuta 2015

P*skarteluhaaste #275 - Värit

Taas jää hiukan viime tippaan p*skarteluhaasteeseen osallistuminen. Tällä kertaa ei viivästyminen johdu inspiraation uupumisesta vaan siitä, että on niin paljon asioita mitä pitäisi ja asioita joita haluaisi tehdä. Aikaa asioiden hoitamiseen on vain tämä ja huominen päivä, sillä vappu puskee armotta päälle. Vapuksi tämä talous matkaa Keski-Suomeen avaamaan grillikauden, joten tulee muutaman päivän hiljaiseloa blogiini.

Mutta siis asiaan! Tämän viikon p*skarteluhaasteessa oli värit pääosassa. Värit olivat aivan ihanat ja niistä inspiroiduinkin koristelemaan kalenterini sivuja. Aukeama on helmikuulta ja tuo viikko alkaa olemaan aikaa, jolloin olen ryhtynyt suunnittelemaan kotimme keväistä sisustusta. Niinpä aukeamalla on pari kuvaa keväisistä huoneista, eräänlaisia inspiraatiokuvia, ja aivan ihastuttavan värisestä kukka-asetelmasta. Kukat ovat tämän vuoden punainen lanka sisustuksessani.

Kalenterini aukeamaa koristaa teipit, paperisilppu ja leikekuvat. Niin ja tekstitarrat. Pienen pussin olen kyhännyt oikeaan alareunaan mikä kätkee säilöönsä viikon elokuvaliput.




4 kommenttia: