keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Facebookin askarteluhaaste #33

Viime viikonloppuna julkaisimme, tavallisen kahden viikon tauon jälkeen, uuden haasteen. Aiheena oli hyvinkin yksinkertainen luonnos. Luonnoksen pääset näkemään ja haasteeseen osallistumaan, kun liityt facebookissa ryhmään Paperiaskarteluhaaste.
Nyt kun kesä on koittanut olemme ajatelleet ystäväni kanssa pitää hiukan rennomman otteen haasteiden parissa, niinpä kesäajan haasteet ovatkin aina kuukauden voimassa. Toivottavasti monella olisi aikaa innostua uusista haasteista ja olisi sitä uskallusta julkaista oma luomuksensa.

Ystävälläni oli viime sunnuntaina syntymäpäivä ja eilen sitten tapasimme kahvittelun merkeissä kaupungissa. Päätin häntä ilahduttaa kukkaiselle kortilla. Kortti oli mieluinen. Tämä kortti on tehty haasteen luonnoksen pohjalta.

Täällä muuten sataa vettä ja keli on ahdistavan harmaa. Silti olen rohkeana tyttönä päättänyt uhmata luontoa ja kävellä töihin. Töissä kun on kuitenkin mahdollisuus vaihtaa kuivat vaatteet päälle rauhassa ja aloittaa reippaana työpäivä, että mikäs sitä vesisateessa urheillessa.





4 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin ihana kortti ja tuo sun teksti on niin ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Kauniin värinen kortti ja ihanan runsas kukkaryöppy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä kyllä jo jossakin vaiheessa mietin, että meniköhän tuo kukkarykelmä vähän liian isoksi.

      Poista