tiistai 1. tammikuuta 2019

MakroTex -haaste Muistoja Vuodelta 2018

Näillä kuvilla osallistun tuoreimpaan MakroTex -haasteeseen. Tässä teille muistoja viime vuodelta.

                                                                      TAMMIKUU
Tammikuussa osallistuin Jehkottaren järjestämään kurssiin missä sain oppia uudenlaisen keinon tehdä esim. korttiin mielenkiintoinen pohja. Tästä aiheesta olen kirjoittanut postauksessani Suolaa suolaa ja vielä enemmän suolaa
                                                                    HELMIKUU                                             
Olin kärsinyt jo jonkin aikaa huonosta kaukonäöstä. Noh, helmikuussa tuli mitta täyteen ja päätin käydä hakemassa itselleni lasit. Ja täytyy sanoa, että nyt on paljon helpompaa ja päänsäryt ovat vähentyneet. 
                                                                 MAALISKUU
Olemme mieheni ja porukoiden kanssa tehneet jo muutamana vuonna, joko keväällä tai loppukesästä, laivareissun Turusta-Tukholmaan. Ne ovat olleet hauskoja ja ikimuistoisia reissuja, varsinkin viime vuotinen sillä porukoitteni auto hajosi ja meinasimme myöhästyä laivasta. Tänä vuonna on suunnitteilla tehdä taas uusi reissu pääsiäisen aikaan. Pidän niistä hetkistä kun aamupalaa syödessä lähdemme Tukholmasta seilaamaan kohti Turkua. 
                                                                     HUHTIKUU
Viime vuonna olen saanut uuden askarteluystävän Pirjosta joka kirjoittaa blogia nimeltä Pirjon päivien piristys. Hänen kanssaan olemme tehneet ATC-vaihtoja muutaman kerran.
 
                                                                    TOUKOKUU
Minä aloitin nykyisessä työpaikassani työt 1.6. Sitä ennen olevassa työssäni teimme pienen kevät retken toukokuussa Kotkaan jossa sain maistaa sirkkaa. Tämä pieni otus ei maistunut juuri miltään, mutta se ei silti tule olemaan salaattini proteiinin lähde vielä pitkään aikaan. 

                                                                        KESÄKUU
Viime kesä oli kuuma, hikinen ja tukala, mutta se oli oivallinen sää kesäkukilleni. Varsinkin pasuunakukalleni. Se kasvoi aivan mielettömän isoksi ja jaksoi tehdä helteestä huolimatta kukkia usean kymmenen. 
HEINÄKUU
Heinäkuussa minä ostin askartelukirpputorilta halvalla Polaroit Zipin ja se on ollut kovassa käytössä. Minä olen näitä pieniä kuvia käyttänyt tietenkin skräppäyksessä, mutta myös muistoja kerännyt talteen kalenterini väliin. 
                                                                       ELOKUU
Elokuussa tuli ostettua Kaino vaatemerkin neulemekko ja se on varmasti kallein vaatekappale mitä olen päälläni pitänyt ja myös värikkäin. Aluksi arkailin mekon pitämistä liian räikeänä, mutta nyt se on yksi lempimekoistani. 
                                                                      SYYSKUU
Tämä oli toinen kerta kun osallistuimme mieheni kanssa Jyväskylässä järjestettävään Valonkaupunki tapahtumaan. Kaupungissa on tuolloin erilaisia valoinstallaatioita pitkin poikin pitäjää. Tänä vuonna sinne uudelleen. 
                                                                       LOKAKUU
Jyväskylän tapainen valoinstallaatio tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Mikkelissä. Tapahtuma oli nimeltään Illumio. Siellä tuli ystävän kanssa pyörähdettyä. Kävimme syömässä kahvila Nandassa räiskäleet. Nandan ikkunoita koristi mielenkiintoiset ihmiset Illumio tapahtuman ajan. 
                                                                       MARRASKUU
Uusi työni on vienyt paljon aikaani ja energiaa. Niinpä en viime jouluna lähettänyt itse tekemiäni kortteja. Kuvassa oleva kortti on viime vuoden ainoa.  
                                                                     JOULUKUU
Joulukuu tuli ja meni nopeasti, mutta sieltä jäi paljon ihania muistoja. Kuvassa olevat keraamiset kuuset olen ostanut Jyväskylän Pikkukamarista, jossa minulla oli mahdollisuus vierailla joulukuussa peräti kaksi kertaa. 


9 kommenttia:

  1. Ihania juttuja! Ja nuo keraamiset kuuset ovat niin hienoja.
    Vinkkinä antaisin että jos Tukholman matkaa suunnittelette, niin menkää hiukan myöhemmin keväällä, jolloin keskellä Tukholmaa sijaitsevassa Kungsträdgårdenissa kirsikkapuut kukkivat. Näky on henkeäsalpaavan ihana! Jos kiinnostaa niin tämän päivän postauksessani on toukokuun kuvana näky noista kukista.

    VastaaPoista
  2. Paljon hienoja juttuja mahtuu sinun viime vuoteen.

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kiva postaus kuluneesta vuodesta kuukausineen....
    Ja kiitos ystävyydestä - ihanaa löytää samanhenkisiä ja samoista asioista kiinnostuneita henkilöitä elämäänsä!
    Iloisen energistä ja inspiroivaa tätä vuotta!

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, oli mukava katsella ja lukea :) Hyvää uutta vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Kivoja muistoja kuluneesta vuodesta! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Ihania askarteluja ja tuo "päiväkirjakin"

    VastaaPoista